Baltic Queen 8.-9.6.2015

Jokin aika sitten Ikaalisten matkatoimisto mainosti "Maksa fiiliksen mukaan" risteilyjä. Ja kun tällainen mainos putkahti sähköpostiini varasin kyseisen risteilyn äitille ja itselleni. Ideana oli, että laivalle pääsee 100 asiakasta, jotka saavat maksaa risteilystä jälkikäteen sen mukaisesti mitä ovat halukkaita maksamaan.

Laivana oli Baltic Queenin 22 tunnin risteily Helsinki-Tallinna-Helsinki. Laiva on Tallinkin uusin, eli 2009 valmistunut. Matkustajia Baltic Queen vetää 2 800 ja hyttejä on 927.
Laivalta löytyy aktiviteettiä vauvasta vaari-ikäiselle. Ruokaravintoloita on muutamia, buffetista venäläisiin herkkuihin. Lisäksi on yökerhot, pubit ja karaoket. Shoppailtavaa löytyy 6. kannen supermarketista, lahja- ja leluliikkeestä, kosmetiikkakaupasta ja 7. kannen Fashion streetiltä. Omasta mielestä hinnat ei ole kyllä mitään edullisia, vaan monet maksavat enemmän kuin maissa. Siltikin mukaan lähti Siljan omia Muumi emalimukeja pari kappaletta, miehelle bokserit, Victoria's Secretin body mist ja karkkia, sitä on jostain syystä aina raahattava kotiinviemisiksi. Pienet oli ostokset, mutta ei tarjontakaan ollut erikoinen. Ruotsin laivoilta kun tulee aina raahattua tavaraa kiitettävästi.

Risteilyyn kuului b-hytti.
Suoraan sanottuna, mua kyllä ahdistaa hiukan tuo ikkunattomuus. Vaikka tällä kertaa ikkunattomuudesta oli äidin kohdalla ainakin iloa. Yöllä oli kuulemma ukkostanut, mutta ei me nähty tai kuultu mitään.

Lähdimme äitin kanssa maanantaina aamupäivästä ajelemaan kohti Ikaalisia, josta hyppäsimme Ikaalisten matkatoimiston bussiin. Kuskina oli mukava nainen ja tässä vaiheessa täytyy antaa kehut Ikaalisten matkatoimistolle, heidän työntekijänsä ovat aina olleet mukavia ja on ollut kiva asioida heidän kanssaan. Innokkaita risteilijöitä oli bussi täynnä Tampereelta asti. Lähinnä eläkeikäisiä, tai sitä lähestyviä. Mutta koska olimme äitin kanssa lähdössä vain leppoisalle reissulle, niin eläkeläiset oli parempi valinta remuavaan joukkoon verrattuna.
Viiden aikoihin bussi saapui Länsiterminaaliin ja pääsimme laivaan odottamaan lähtöä. Tässä vaiheessa huomion jo kiinnitti se, että joillakin vanhoilla ihmisillä oli uskomaton kiire, tekonivelet rutisten ne paineli sinne laivan uumeniin! Hei, ei se laiva jätä satamaan vaikket ensimmäisenä olekaan laivassa sisällä :D
Meidän hytti oli 8. kannella, aivan hissin vieressä ja hissillä suoraan pääsimme aurinkokannelle ja supermarketiin, joten sijaintimme oli loistava.
Kävimme äitin kanssa syömässä kotiruoan Seafoodissa ja kuluttamassa aikaa ennen kuin viitsisimme mennä jonottamaan Supermarketiin. Ja vaikka jaksoimmekin kuluttaa pari tuntia aikaa, oli Supermarketissa silti pitkät jonot, kun vihdoin menimme sinne. Me äitin kanssa tällaisina herkkuperseinä tietysti haimme hyttiimme hieman herkkuja syötäväksi.
Illalla istuimme aurinkokannella rupattelemassa ja kävimme juomassa yhdet mojitot. Aurinkokannella sijaitseva disco oli pystyynkuollut, vaikka kellon tunnit näyttivät parasta bileaikaa. Palatessamme hyttiin saimme vähän tirskua vanhoille humalaisille ihmisille :D Vielä ennen myöhäistä nukkumaanmenoa kerroimme hytissämme väsynyttä juttua. Lopulta viiden aikoihin aamusta Nukkumatti löysi meidät.
Myöhäinen nukkumaanmeno kostautui aamulla, emme jaksaneet lähteä maihin, vaan päätimme jäädä laivalle nauttimaan hiljaisuudesta ja syödä rauhassa aamupala. Tuo neljätuntinen milloin ihmiset voivat olla maankamaralla on laivassa parasta shoppailuaikaa. Mihinkään ei tarvitse jonottaa ja ketään ei näy missään. Joten pitkälti kulutimme aikaamme näin. Iltapäivällä neljän aikaan laiva saapui takaisin Helsingin satamaan ja taas saimme todistaa, että vanhoilla ihmisillä on kiire. Siellä he seisoivat parijonossa odottamassa, että laivan ovet aukeaa ja tuumasipa joku mumma topakalla äänellä toisille: "tässä menee jono!" Vähän sääli tuli muoria siinä vaiheessa, kun joka puolelta alkoi ihmisiä tulemaan aulaan ja muorin parijono oli mennyt täysin sekaisin :D
Paluumatka meni hyvin rauhallisissa tunnelmissa, tuskin koskaan olen laivalta palannut vastaavanlaisessa hiljaisuudessa! Mutta hiljaisuus oli tervetullutta, sai nukkua rauhassa.

Sellainen pikkuristeily se. Ensi viikolla lähden minikesälomalle äitin ja siskon kanssa, saa nähdä mitä tuleman pitää!

Kommentit

Tallinnan hotellimatkat - Ikaalisten Matkatoimisto

Suositut tekstit