sunnuntai 12. lokakuuta 2014

Matkakuume ja vakio matkaseuralaiset

Sateinen ja harmaa sunnuntai, viikonloppu alkaa olla ohi, arki tulee vastaan vaikka kuinka vastaan yrittäisi pyristellä. Vaihtaisin tämän päivän mieluusti lomapäivään jossakin päin maailmaa, kaupunkilomalla tai rantakohteessa, ihan sama, kunhan vain kaukana kylmästä ja ankeasta Suomesta.
En nyt sanoisi, että Suomi on aina kylmä ja ankea, mutta kyllä se tänään siltä vaikuttaa. Lomalla ollessa parasta on se, että pääsee irtaantumaan arjesta, kuten Jarikin laulaa biisissään: "On tuolla jossain maa, missä saa nauraa aina ja arjen unohtaa. Kaamos ja pankkilaina eivät parin tunnin päästä rassata voi..."
Kestämättömintä tässä matkakuumeessa on se, että mitään seuraavaa matkaa ei olla varattu! Ollaan suunniteltu, että lähdettäisiin kaupunkilomalle maaliskuussa mun syntymäpäivän kunniaksi, mutta kun maailmassa on miljoona paikkaa jonne mennä, niin emme saa lopullisia päätöksiä tehtyä, tällä hetkellä vahvimpina ehdokkaina on kuitenkin Puola ja Liettua, molempiin on lyhyt lentomatka ja molemmat uusia kohteita meille. Lisäksi oon kuluttanut useita tunteja tietokoneen äärellä Kroatiaa tutkiskellessa, mutta sinne menisimme vasta tuon maaliskuisen reissun jälkeen, ehkä alkukesästä. Ollaan nyt muutamana vuonna oltu loppukesästä reissussa ja tajusin jokin aika sitten, että olisiko kuitenkin mukavampi mennä alkukesästä, kun ne lämpöiset ilmat tuntuisi niin ruhtinaallisilta, kun täällä meillä niihin ei ole ainakaan kerinnyt kyllästymään (voiko kesäilmoihin kyllästyä?!) Kroatia vaikuttaa mahtavalta maalta, enää kysymyksinä onkin päässäni, että lähteäkö pakettimatkalle vaiko omatoimimatkalle. Omatoimimatka antaa mahdollisuuksia paljon enemmän, mutta pakettimatka on ihanan helppo aivot-narikkaan-matka. Ei tarvitse miettiä kuljetuksia majoituspaikkaan, eikä oikeastaan mitään muutakaan järjestelyyn liittyvää. Sitten taas toiselta kantilta omatoimimatkassa oma hohtonsa onkin juuri tuossa, että saat suunnitella kaiken alusta loppuun ja toivoa vaan parasta! :D Tähän mennessä kaikki on sujunut aina ongelmitta omatoimimatkoilla, mutta tiedän senkin päivän koettavan, kun kaikki ei menekään suunnitelmien mukaan. Oon kyllä aina tosi tarkasti katsonut ja lukenut kaikki mahdolliset tiedot ja kokemukset kohteesta, hotellista/majoituksesta, alueesta jossa majoitus sijaitsee jne. Näillä keinoin saa jo aika paljon poissuljettua ikäviä juttuja. Yhtenä hyvänä esimerkkinä voisin kertoa Prahan matkasuunnitelmista: meillä oli lennot varattuna, hotelli buukattuna ja kaikki mallillaan, kuitenkin joku järjen ääni käski vielä käydä vähän katsastamassa netistä tuota majoitusta. Arvosteluita ei juurikaan löytynyt, ei juuri mitään. Hotelli oli kyllä olemassa, mutta se missä, onneksi paljastui tuossa vaiheessa. Googlemapsilla paikallistettua hotellin paljastui se sijaitsevan kylmiä väreitä aiheuttavalla alueella. Hotellin vieressä oli joku autojen hautausmaa ja metrolle mentäessä olisi pitänyt kulkea epämääräisen "puiston" läpi, lisäksi hotelli oli kapealla pimeän näköisellä kujalla. Mun mielikuvituksella en olisi tohtinut poistua koko loman aikana huoneesta! Tämän jälkeen on googlemaps ollut joka kerta käytössä hotellia varatessa. Todella oiva apuväline matkailuun! :D On muuten hyvin luottaneet nuo matkakumppanit vaan muhun, aina on reippaasti mukaan lähteneet turhia mukisematta. Aika rohkeaa, en mä vaan tohtisi lähteä ihan sokkona tietämättä mitään mistään :D Äitillekin on aina riittänyt kuvat hotellista ja kartalta sijainti, Veepeelle ei ole tarvinnut näinkään paljon tietoa jakaa. Toki äiti on lukenut matkakohteesta, mutta yleensä vasta mun päätöksen jälkeen lähteä sinne kohteeseen. Oon saattanut jo aiemminkin kertoa, että äiti on maailman helpoin matkakumppani. Sen saa lähtemään aina mukaan, riittää vaan puhelinsoitto: "Ollaan ajateltu Veepeen kanssa lähteä paikkaan Ö, haluaisitko tulla mukaan?" ja vastaus puhelimen toisessa päässä: "Kyllähän sä nyt mut tiedät, mä oon aina valmis lähtemään mukaan!" Ja tämä puhelinkeskustelu on kerran käyty, oikeastikin! Vaikka sille ehdottaisi Pohjois-Koreaa niin varmasti se olisi mukaan lähdössä. Veepee nyt on vielä helpompi, sille ei edes tarvii kertoa kohdetta, niin se on valmis lähtemään mukaan!

Me ollaan kyllä mahtava tiimi, jokainen matka on ihan samanlainen. Äiti aloittaa pakkausvalmistelut jo varmaankin kuukautta ennen matkaa, se on ostanut oppaat, kartat ja hyvä ettei matkamuistotkin jo ennen lähtöä. Tuossa vaiheessa Henriikka ja Veli-Pekka pohtivat, että pitäisi hakea matkalaukut varastosta. Matkaa edeltävänä päivänä äiti tulee hyvissä ajoin Seinäjoelle, esittelee matkalaukkunsa sisällön kymmeneen kertaan, miettii onko varmasti kaikki mukana, käy vielä ostamassa kaupasta lisää tavaraa matkalaukkuunsa. Illalla Henriikka kertoo, ettei ole pakannut vielä mitään ja kaikki kamppeet odottaa kaapissa, ja koska Mamma Kaarin on pakkaamisen mestari, pakkaa mamma Henriikan tavarat ja siinä ohimennen Veli-Pekankin. Ilta menee vielä netissä kohdetta tutkiskellessa, Veli-Pekka makaa sohvalla ja ihmettelee mikä järki on tutkia kohde niin tarkkaan etukäteen. Puolen yön maissa sanotaan hyvät yöt ja aamulla herätään ajoissa, lähdetään kohti etelä-suomea, joko tädin luokse tai suoraan kentälle. Joka tapauksessa kentällä ollaan hyvin ajoissa, aivan liian ajoissa. Siellä Veli-Pekka juo kymmenen kuppia kahvia, käy ostamassa matkalukemista ja Kaarina polttaa askillisen tupakkaa ja Henriikka kiroaa hidasta ajankulua. Vihdoin koittaa hetki, kun lentokoneeseen saa mennä, Henriikka menee edeltä, koska haluaa istua ikkunapaikalla. Veli-Pekka marisee takana tullessa: "Miksi sä saat aina istua ikkunapaikalla" johon Kaarina vastaa takaa: "Henriikka näkee siitä parhaiten". Ja tadaa, Henriikka saa taas jälleen istua ikkunapaikalla. Lento sujuu mukavasti, Veli-Pekkaa hieman jännittää nousu ja laskeutuminen. Kohteessa odottaa henkilökohtainen kuski. Kuski vie hotellille. Toivottaa hyvät lomat ja jättää töllistelemään hotellin eteen. Veli-Pekka saa kielimiehenä hoitaa sisäänkirjautumiset ja muut muodollisuudet. Huoneeseen päästyä alkaa arviointi kohteesta ja sijainnista ja oikeastaan kaikesta muustakin. Veli-Pekka vain kaatuu sänkyyn, avaa telkkarin ja katsoo ohjelmia joista ei ymmärrä yhtään mitään. Päivät menevätkin tuttuun tapaan, ensimmäinen päivä tutustuessa paikkaan ja siitä pikkuhiljaa syventyen enemmän eri kohteisiin. Vähintään yhden kerran matkalla Henriikalla on niin kova vessahätä, että kupla alkaa kasvamaan jo otsaan. Myös vähintään yhden kerran Henriikka kokee turhautumista, koska uskoo, ettei pääse enää ikinä hotellille takaisin. Turhautumista kokee myös äiti, joka aamu, koska lapsoset eivät herää ennen puoli yhdeksää vapaaehtoisesti. Veli-Pekka nyt kokee turhautumista ties mistä, välillä turhauttaa naiset ja välillä koko maailma, turhautumisen kohde vaihtelee aina. Vakiota on myös se, että Veli-Pekka kävelee koko kaupungin ristiin rastiin halutessaan nähdä KAIKEN! Tuolla aikaa äiti ja tytär saattavat vain istua kahvilassa bongailemassa erimerkkisiä laukkuja ihmisten käsivarsilta. Viimeisenä päivänä he kaikki kokevat, ettei aika riittänyt nähdä kaikkea. Ei edes Veli-Pekka kyennyt siihen vaikka tukka putkella juoksi kohteesta toiseen (tosin Veli-Pekka on kalju). Kotimatkan alkaessa aloittaa Veli-Pekka kentällä kiroamaan kuinka ärsyttävää on taas mennä takaisin mälsään Suomeen ja kaikki on kallista ja typerää siellä. Lentokoneeseen mennessä on sama tarina: "miksi Henriikka saa aina istua ikkunapaikalla" johon mamma Kaarin vastaa samoin kuin muutama päivä aikaisemmin. Ja niin he lentävät Suomeen ja kaikki hyvin, loppu hyvin!

Siinäpä sellainen syväluotaavaa katsaus vakiomatkaseuralaisiin. Kiitos ja näkemiin.